Tervetuloa Tehdeniläiseksi Maarit

Tehdeniläisten porukka on jälleen kasvanut syksyn ja loppuvuoden aikana. Mikko Sipilä aloitti ohjelmistokehittäjänä syyskuussa, Kerli Talvitie hyppäsi asiakaspalveluun lokakuussa ja Maarit Vuorte ryhtyi taloushallinnon konsultiksi marraskuussa. Ohessa haastattelu viimeisimpänä taloon astelleesta iloisesta taloushallinnon ammattilaisesta.

1. Kuka olet?

Olen paljasjalkainen turkulainen, tosin välillä asunut myös Raisiossa, mutta nyt taas takaisin Turussa. Perheeseen kuuluu ylä-asteikäinen poika ja vastikään omaan kotiin muuttanut tytär sekä kaksi terhakkaa Jackrusselin terrieriä.

2. Mitä olet tehnyt ennen Tehdeniä?

Työhistoriasta löytyy kokemusta perintä-alalta, pankkimaailmasta, ohjelmistoalalta sekä erilaisista taloushallinnon tehtävistä. Tehdenille tulin taloushallinnon tehtävistä DFC Nordicilta, jossa ehti vierähtää nelisen vuotta.

3. Miten sinusta tuli Tehdeniläinen?

Törmäsin Tehdeniin LinkedInissä kun entinen työkaverini laittoi jakoon linkin avoimesta paikasta. Muutaman kerran käytiin tuttuni kanssa myös lounaalla, jolloin sain vähän lisätietoa Tehdenistä. Viihdyin hyvin myös entisessä työpaikassani, eikä työpaikan vaihtaminen ensin tuntunut ajankohtaiselta, mutta hetken aikaa asiaa mietittyäni innostuin hakemaan avointa paikkaa.

4. Minkälaisia onnistumisia työpäiviisi on kuulunut?

Tuntuu hienolta kun pystyy auttamaan asiakasta jossain ongelmatilanteessa, vaikka tässä vaiheessa vielä monet asiat ovat itsellekin uusia tai vaativat lisätiedon hankkimista.

Mahtavalta tuntuu, koska työkaverit ja asiakkaat ovat ottaneet niin hienosti vastaan!

5. Mitä työsi taloushallinnon konsulttina pitää sisällään?

Asiakkaiden konsultointi ja koulutukset koskien laskutusta, reskontran hoitoa ja kirjanpitoraportointia. Käyttöönottoprojektit ja neuvonta, Tehdenin omaan laskutukseen liittyvät asiat sekä osallistuminen päivittäiseen asiakastukityöhön.

6. Jos olisit työyhteisössäsi jokin mauste, mikä olisit?

Kardemumma on hyvin monikäyttöinen maustekasvi ja sopii mausteeksi sellaisenaan tai esimerkiksi kahvin joukkoon. Se käy hyvin myöskin erilaisiin mausteseoksiin ja antaa miellyttävän itämaisen maun sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin. Tämä sopii mielestäni hyvin myöskin työyhteisöön, koska itselleni on tärkeää saada tehdä asioita sekä itsenäisesti että olla myöskin osana tiimiä ja edistää hyvää yhteistyötä kaikkien osapuolten kanssa.

Ajankohtaista

Tervetuloa tehdeniläiseksi Visa

Visa haaveilee asuvansa alppimajassa, josta pääsee suoraan rinteeseen laskettelemaan. Tehdenillä Visasta tärkeintä on se, että on onnistuttu aidosti luomaan työyhteisö, jossa on mukava työskennellä.

Työsuojelua Tehdenillä

Tehdenillä vietettiin Työturvallisuuskeskuksen työsuojeluviikkoa 6.—10.11.2023. Viikon aikana työsuojeluun liittyviä asioita nostettiin esiin sekä sisäisesti että sosiaalisessa mediassa.   Työsuojeluviikkomme alkoi sopivasti uuden asiakastuen työntekijän työsuojeluperehdytyksellä.  Työsuojeluvaltuutettu

hr-asiantuntija

Tervetuloa tehdeniläiseksi Tuija

Tuija on valmistunut HR-asiantuntijaksi keväällä 2023 ja työkaveri kuvailee häntä kuohuviinin kupliksi. Hän on työskennellyt Tehdenillä reilun vuoden ja tietää, mikä aiheuttaa toimistolla katastrofin.

Sisällöntuottaja Tehdenin markkinointitiimiin

Haku tähän työtehtävään on päättynyt. Tällä hetkellä avoimet työpaikat näet tai avoimen hakemuksen pääset lähettämään täältä. Etsimme nyt markkinointitiimiimme perhevapaan sijaiseksi sisällöntuottajaa, joka ottaa haltuun