Työpaikat

Vahvan kasvun johdosta haemme aika ajoin tiimiimme uusia Tehdeniläisiä. Turun toimistollamme työskentelee noin 30 henkilöä ohjelmoinnin, myynnin, asiakaspalvelun sekä markkinoinnin parissa. Työyhteisömme on rento ja työkaverit mukavia. Pääset tutustumaan osaan meistä tarkemmin, kun jatkat lukemista. Tarjoamme työntekijöillemme kiinnostavat työtehtävät, tarvittavat työkalut, joustavat työajat sekä rennon työskentelyilmapiirin.

Jos meillä ei ole avoinna osaamistasi vastaavaa työtä, voit lähettää meille avoimen hakemuksen täältä. Palkkaamme usein myös hakuaikojen ulkopuolella. Opiskelijoille tarjoamme mahdollisuuksien mukaan työharjoittelupaikkoja sekä lopputyön aiheita. Ota reippaasti yhteyttä ja kysy lisää!

Avoimet työpaikat

Tehdeniläiset

Projektipäällikkö Heidi Mäntylä

Projektipäällikkö Heidi

Tehdenin väki vahvistui vielä ennen vuodenvaihdetta, kun uusi projektipäällikkömme Heidi astui puikkoihin joulukuussa.

Heidillä on kattava ja pitkä työkokemus niin vaatetus- kuin IT-alaltakin, vaan miten suunnistustakin harrastava Heidi oikein löysi tiensä Tehdenille?
Annetaan hänen itse kertoa!

Ohjelmistosuunnittelija Vili

Tehdenin ohjelmistokehitystiimin huima osaajakaarti vahvistui entisestään elokuussa, kun ohjelmistosuunnittelija Vili Ahola liittyi tiimiin.

Vilin rekrytointiprosessi Tehdenille ei ollut ihan perinteinen – siitä piti huolensa pandemia, joka pakotti haastattelemaan keväällä täysin etänä. Annetaan Vilin kertoa itse enemmän: kuka hän on ja miten hän päätyi työkaveriksemme?

Asiakkuuspäällikkö Mika

Myyntitiimimme kurssi on totisesti kohti aurinkoisia aikoja! Tästä pitää huolen kaksi uutta asiakkuuspäällikköämme: Juhani ja nyt esittelyvuorossa oleva Mika.

Mika taitaa sekä ohjelmistomyynnin että joukkuepelin – vaan miten hän päätyi Tehdenin tiimiin? Tutustu Mikaan, niin tiedät!

Asiakkuuspäällikkö Juhani

Toukokuussa puhkesi täyteen kukoistukseensa sekä luonto että Tehdenin myyntitiimi!

Heti vapun jälkeen tehdeniläiset toivottivat tervetulleeksi kaksi uutta asiakkuuspäällikköä, joista ensimmäisenä esittelyssä pääkaupunkiseudun vahvistuksemme Juhani. Vaan millaista vahvistusta hän tiimiin tuo – me kysyimme ja Juhani vastasi!

Markkinointipäällikkö Noora

Tehdeniläisten porukkamme vahvistui huhtikuussa kahdella uudella osaajalla, joista ensimmäisenä esittelyssä markkinointipäällikkö Noora!

Miten perehtyminen uusiin tehtäviin on sujunut etänä? Entä mitä on kuulunut hänen autotallibändinsä ohjelmistoon?

Ohjelmistosuunnittelija Tapio

Kehitystiimimme sai marraskuun alussa odotetun tuplavahvistuksen kun Tapio ja hänen työkaverinsa (jos aikasemmin teihin tutustutettu Miro) aloittivat hommat. Mitä kaikkea Tapio on ehtinyt tehdä ennen työkaveriksemme tuloa ja mitä hän aikoo isona kehittää (Tehden -järjestelmän lisäksi)?

Ohjelmistosuunnittelija Miro

Tehdenin ohjelmistokehitystiimi vahvistui marraskuussa kahdella uudella kehittäjällä, kun Miro ja hänen työkaverinsa (hänet saatte tavata myöhemmin) liittyivät porukkaan. Mitä Miro on ennen Tehdeniä puuhaillut ja millaista mediahuomiota hän on saanut osakseen 80-luvulla? Käy tutustumassa Miroon!

Projektipäällikkö Heidi

Tehden sai joukkoonsa jälleen uuden huippuasiantuntijan auttamaan asiakkaitamme onnistumaan, kun projektipäällikkö Heidi saapui taloon marraskuussa. Vaan millä mausteella mahtaa Heidi maustaa Tehdenin soppaa?

Ohjelmistoasiantuntija Miia

Olemme innoissamme voidessamme jälleen toivottaa porukkaamme tervetulleeksi uuden tehdeniläisen! Ohjelmistoasiantuntija Miia hyppäsi Tehdenin asiakaspalvelutiimin kelkkaan heti lomien jälkeen Elokuussa. Miten Miian tie toi Tehdenille ja mistä hän mahtaa haaveilla?

Henkilöstöpäällikkö Satu

Tehdeniläiset saivat oman henkilöstöpäällikön, kun Satu liittyi porukkaan huhtikuun alussa. Millainen tyyppi Satu oikein on ja mistä hän on Tehdenille tullut? Kysytäänpä häneltä!

Projektipäällikkö Emmi ja viestintäsuunnittelija Laura

Tehdeniläisten porukka kasvoi jälleen vuoden 2019 alussa.

Mutta millaisia nämä uudet tehdeniläiset sitten ovat ja mikä on johdattanut heidät Tehdenille? Annetaanpa heidän kertoa itse

Taloushallinnon konsultti Maarit

Tehdeniläisten porukka kasvoi loppui loppuvuodesta 2017 taas kolmella hengellä. Tulijoista viimeisimpänä taloon asteli iloinen taloushallinnon ammattilainen Maarit.

Asiakaspalvelun supersankari Katriina

Sankaritiimimme sai vahvistusta, kun Katriina aloitti asiakaspalvelun supersankarina alkuvuonna. Taitava ongelmanratkaisukyky ja auttava asenne ovat iloisen ohjelmistoasiantuntijan supervoimia.

Ihmiset Tehdenin kehutun asiakaspalvelun takana

Helposti lähestyttävä ja kehuttu asiakaspalvelu on yrityksemme ylpeys. Tutustu upeisiin aspalaisiimme!

Arvaisitko: Kuka Friends-sarjan hahmoista Marja olisi? Mikä on Villen motto? Minkä yhdistyksen paikallisjaostoa Tanja pyörittää?

Asiakaspalveluvelho Ville

Lue minkälainen tyyppi on asiakaspalveluvelho-työpaikkailmoituksen kautta Tehdenille tullut Ville ja miten robotti liittyy hänen tulevaisuuteensa.

Ohjelmistosuunnittelija Janne

Ohjelmistosuunnittelija Janne pitää jalkoja (tai ainakin varpaita) maassa, vaikka työ onkin pilvessä.

Miten pysyä työelämän kyydissä perhevapaalla?

Paluu perhevapailta töihin käy sujuvammin, kun pysyy ajan tasalla työpaikan tapahtumista. Asiakkuusjohtajamme Tanja Uotila kertoo omista kokemuksistaan.

Mitä yhteistä on yrittäjällä ja polkupyöräilijällä?

”Kun aloitimme yrittäjinä, emme tienneet mitään yrityksen hoitamisesta.” Lue Tehdenin toimitusjohtajan Heli Nykäsen mielenkiintoinen yrittäjätarina.

Kuvat meistä kaikista Tehdeniläisistä löydät täältä. Klikkaile itsesi myös LinkedIn- ja Twitter-profiileihimme.