Osta työtä Suomeen -päivä 4.12.

Tehden on mukana Osta työtä Suomeen -päivässä
Tehden on mukana Suomalaisen työn liiton luotsaamassa Osta työtä Suomeen -päivässä.

Valtakunnallisen teemapäivän tarkoituksena on saada suomalaiset kiinnittämään huomiota omiin kulutustottumuksiin ja -valintoihin. Päivää vietetään jo kuudetta kertaa ja tänä vuonna myös Tehden on mukana levittämässä tätä tärkeää sanomaa.

Pienilläkin valinnoilla on suuri merkitys. Jos jokainen suomalainen käyttäisi kuukaudessa 10 euroa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, luotaisiin sillä summalla Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen on siis erittäin tärkeää paitsi tänään teemapäivänä, myös kaikkina muinakin päivinä.

Ostamalla Avainlipulla varustetun tuotteen tai palvelun, voit varmistua siitä että hankintasi on kotimaista ja sen eteen tehty työ on tehty Suomessa. Myös Tehdenille on myönnetty Avainlippu – Ohjelmistomme suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun saakka Suomessa.

Ostetaan tänään vain suomalaista ja tehdään siitä tapa jatkossakin!

Ajankohtaista

Sisällöntuottaja Tehdenin markkinointitiimiin

Haku tähän työtehtävään on päättynyt. Tällä hetkellä avoimet työpaikat näet tai avoimen hakemuksen pääset lähettämään täältä. Etsimme nyt markkinointitiimiimme perhevapaan sijaiseksi sisällöntuottajaa, joka ottaa haltuun

Otto - Tehdenin asiantuntija.

Tervetuloa tehdeniläiseksi Otto

Otto on toiminut Tehden-ohjelmiston asiantuntijana jo elokuusta 2022 asti. Millaista työ on ja mitä Otto puuhailee vapaa-ajallaan? Lue tästä lisää.

Aku Paananen Tehdenin ohjelmistosuunnittelija.

Tervetuloa tehdeniläiseksi Aku

Aku tuli Tehdenille kesätöihin vuonna 2022 ja vahva näyttö osaamisesta poiki jatkoa uralle. Lue tästä, miten työt ovat lähteneet käyntiin ja mikä Tehdenillä on parasta Akun mielestä.