Tehden on Kauppalehden Menestyjä 2021!

Tehden on Kauppalehden Menestyjä 2021
Tehden on saanut Kauppalehden Menestyjät 2021 -tunnustuksen!

Olemme ylpeitä tunnustuksesta, sillä vain 6 % suomalaisista osakeyhtiöistä täyttää Menestyjä-kriteerit.

Kauppalehden Menestyjäluokituksessa suomalaisten yritysten taloudellinen suorituskyky pisteytetään usean eri tunnusluvun, esimerkiksi kasvun, kannattavuuden ja omavaraisuusasteen pohjalla. Tehdenin Menestyjä-pisteet vuonna 2021 ovat 64/100.

Tehdenin pilvipohjaista kassa- ja toiminnanohjausjärjestelmää käyttää tänä päivänä jo lähes 800 kotimaista kaupan, liikunnan ja palvelualan yritystä. Tehden Oy:n suurin asiakas on Broman Group -konserni, johon kuuluvat Motonet- ja AD Varaosamaailma -ketjut käyttävät liiketoiminnassaan Tehdenin järjestelmää.

Tehdenin vakaan kasvun ja hyvän kannattavuuden taustalla vaikuttavat kasvavat asiakasmäärät sekä myös asiakkaiden liiketoiminnan kasvu. Tehden kasvaa asiakkaidensa rinnalla ja vastaa jatkuvasti kattavammin suurten yritysten monipuolisiin tarpeisiin.

Ajankohtaista

Aku Paananen Tehdenin ohjelmistosuunnittelija.

Tervetuloa tehdeniläiseksi Aku

Aku tuli Tehdenille kesätöihin vuonna 2022 ja vahva näyttö osaamisesta poiki jatkoa uralle. Lue tästä, miten työt ovat lähteneet käyntiin ja mikä Tehdenillä on parasta Akun mielestä.

Samuli - Tehdenin ohjelmistosuunnittelija.

Tervetuloa tehdeniläiseksi Samuli P.

Tehdenin ohjelmistokehityksessä kesästä 2022 asti uurastanut Samuli Paajanen on mukana varmistamassa, että Tehdeniin tipahtelee säännöllisesti uusia toiminnallisuuksia.