Kuka olet?
Mitä olet tehnyt ennen Tehdeniä?
Olen aiemmin työskennellyt kansainvälisten suhteiden koulutukseni myötä muun muassa julkishallinnon tehtävissä, mutta mulla on ollut intohimo teknologiaa kohtaan pienestä pitäen, ja se kiinnostus veti it-alalle.
Miten päädyit Tehdenille?
Mitä työsi pitää sisällään?
Miten työsi on lähtenyt liikkeelle?
Mistä asioista kahvipöydässä keskustellaan?
Mikä työyhteisössä on mielestäsi tärkeintä?
Mun mielestä tärkeintä on se, että on onnistuttu luomaan sellainen työyhteisö, jossa on aidosti mukava työskennellä.
Mikä on ollut tähänastisen työurasi huippuhetki?
Kun saimme ison maksupäätteiden vaihto-operaation pakettiin!
Millaisia haaveita sinulla on?
Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa, jotka olet oppinut työurallasi?
Tehdenillä se, ettei kaikkea edes kannata yrittää tehdä yksin. On hyvä pyytää ja vastaanottaa tukea kollegoilta samalla tavalla, kuin itse antaa sitä heille. Meillä on siinä tosi hyvä balanssi.
Mitä haluaisit opettaa työkavereillesi?
Haluaisin, että opetettaisiin toisillemme hyviä ruokareseptejä.
Mitä harrastat?
Harrastan kokkailua, lumilautailua, monipuolista luonnossa liikkumista, remonttiprojekteja, moottoripyöräilyä ja veneilyä. Veneellä teen pari kertaa kesässä pidempiä reissuja. Harrastuksiin kuuluu myös kuuluu PC-pelaaminen ja tällä hetkellä erityisesti Baldur’s Gate 3.
Mitä yllättävää taitoa olet viimeksi päässyt soveltamaan työssäsi?
Olen remontoinut kolme asuntoa lattiasta kattoon ja olin merkinnyt sen mun CV:hen. Kun toimistolle hankittiin uusia verhoja, niin pääsin asentamaan verhokiskoja neukkariin ja yhteen toimistoon.
Fanitatko jotain ja miten se näkyy?
Varmaankin Aragornia. Se näkyy niin, että mulla on tällainen perinne, että katson kaikki Lord of The Rings Extended -elokuvat joka syksy yhden viikonlopun aikana. Viimeksi katsottiin ne kavereiden kanssa mökillä ja söimme samalla hobitti-menun mukaista ruokaa.
Mikä on ollut parasta tässä viikossa?
Töiden puolesta parasta tässä viikossa on se varmuus, että on tulossa kiva työpäivä ja se on ennen kaikkea työkavereiden ansiota.