CrossFit 8000 on käyttänyt Tehdeniä vuodesta 2016: ”Tehden helpottaa kaupantekoa”

Tehden asiakkaat | CrossFit 8000
Kuvat: Mikko Sintonen
Liikunta-alan yrityksen laskutus, verkkokauppa, ajanvaraukset ja kulunvalvonta hoidetaan Tehdenissä. Lue myös CrossFit 8000:n toimitusjohtajan kokemuksia Tehdenin myyntiprosessista.

CrossFit 8000 on valmennuskeskus, joka järjestää brändinsä alla myös urheilutapahtumia Espoon Kivenlahdessa. Yritys tarjoaa valmennuspalveluita, aikuisten ja lasten crossfit-treenejä, yritysvalmennuksia ja PT-palveluita, hierontaa ja kehonhuoltoa sekä järjestää crossfit-kisoja ja muita urheilutapahtumia: yrityksen tiloissa esimerkiksi järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäiset leuanvedon maailmanmestaruuskisat. Samoissa tiloissa ja osin samoilla taustajoukoilla toimii myös painonnostajien valmentamiseen ja kurssittamiseen keskittyvä Kasitonnisen urheilijat ry.

Vuorikiipeilijäporukan intohimosta vuonna 2012 syntynyt (ja nimensä saanut) CrossFit 8000 otti Tehdenin käyttöön jo vuonna 2016. Sen jälkeen sekä Tehden että CrossFit 8000 ovat kasvaneet ja kehittyneet. Kysyimme yrityksen toimitusjohtajalta ja yhdeltä perustajista, Jukka-Pekka Peltoselta, miten yhteiselo Tehdenin kanssa on sujunut.

Huolellista benchmarkkausta ja hyvää yhteistyötä myynnin kanssa

Ennen Tehdeniä CrossFit 8000:ssa käytössä oli aloittaville crossfit-saleille tyypilliseen tapaan Wodconnect, jota yrityksessä edelleen käytetään harjoituspäiväkirjana.

”Kasvun myötä haastena alkoi olla verkkokaupan tarve ja kulunvalvonnan toteuttaminen. Siinä kohdassa lähdimme sitten benchmarkkaamaan järjestelmävaihtoehtoja. Oli iloinen yllätys, kun vastaan tuli kotimainen järjestelmä”, Peltonen kertoo. 

CrossFit 8000:n väki teki taustatyönsä huolellisesti. Kun potentiaalinen järjestelmä oli bongattu, keskuksen väki kävi testaamassa sitä ja kyselemässä kokemuksia sekä Porissa, Crossfit Porin tiloissa, että Turussa Reebok Crossfit Turussa. Tässä vaiheessa Peltonen otti yhteyttä Tehdenin myyntiin ja sai kylään asiakkuuspäällikkö Mikko Ahon.

"Mikko selvitti tarpeemme, ei ylimyynyt vaan tarjosi juuri tarpeisiin sopivaa kokonaisuutta. On tosi tärkeää, että myyjä ymmärtää myymänsä järjestelmän ja asiakkaan tarpeet.

Vuosien saatossa Mikosta on tullut hyvinkin tuttu, ja Mikko sparrailee meitä aina, kun mietitään uusien ominaisuuksien käyttöönottoa”, Peltonen kiittelee yhteistyötä myynnin kanssa.

Tehden asiakkaat | CrossFit 8000

Kun Kasitonnisen urheilijat ry alkoi vuoden 2020 alkupuolella tarvita painonnostovalmennukseen omaa asiakasrekisteriä ja laskutusta, Tehden oli luonnollinen valinta. Samoissa tiloissa Kivenlahdessa käytetään siis kahta eri Tehdeniä.

”Aluksi kuviteltiin, että tarvittaisiin Kasitonnisille yhtä laaja paketti kuin meillä on crossfit-salin puolella, mutta kun selitettiin tarpeemme Mikolle, hän osasi kertoa, että pärjätään huomattavasti suppeammalla eli edullisemmalla kokonaisuudella”, Peltonen kertoo.

Uusien ominaisuuksien lisäksi myynti myös vinkkaa, jos yrityksessä heränneen uuden tarpeen saakin täytettyä nykyiseen tilaukseen jo sisältyvällä ominaisuudella sen sijaan, että tilausta tarvitsisi laajentaa tai hankkia rinnakkaisia järjestelmiä.

”Kun korona iski keväällä 2020, mietittiin hetken verran erillisen verkkokaupan perustamista tuotemyyntiä varten. Kun juteltiin asiasta Mikolle, hän osasi heti neuvoa, miten saadaan tarvittavat jutut hoidettua Tehdenin omassa verkkokaupassa, joka meillä oli jo valmiiksi käytössä kurssimyyntiin”, Peltonen kertoo.

Kaikki tarvittava samassa järjestelmässä

CrossFit 8000:lla on käytössä Tehden Liikunta, joka sisältää mm. kulunvalvontajärjestelmän, verkkokaupan, Avoinna24-nettiajanvarauksen, asiakashallinnan, laskutuksen ja perinnän. Pakettia on matkan varrella kasvatettu aina kun toiminta on muuttunut ja tarpeet ovat eläneet. Verkkokaupassa myydään tätä nykyä kurssien ja sarjakorttien lisäksi myös treenivaatteita ja muita tuotteita, ja kirjanpitoraporttien lisäksi myös varastoraportit ovat nykyään tärkeässä roolissa.

"Responsiivinen ajanvaraus ja verkkokauppa samassa järjestelmässä ovat meidän näkökulmasta loistava juttu. Voisi sanoa, että Tehden helpottaa kaupantekoa", Peltonen miettii.

Arkea helpottaa myös se, että kirjanpitäjälle voi luoda omat tunnukset Tehdeniin, ja hän voi itse hakea tarvitsemansa raportit järjestelmästä. Kirjanpidon seuranta on siis Tehdenin myötä parantunut

”Meille isoin juttu on se, että kaikki tarvittava löytyy samasta järjestelmästä. Systeemi toimii, ja sekin on mahtavaa, että Tehden on suomalainen toimija. Meille ei oikein liian suuri ja kasvoton yritys edes sopisi”, Peltonen jatkaa.

 

"Ollaan aika monelle yritykselle suositeltu Tehdeniä"

CrossFit 8000:lla selvitettiin aikoinaan perin pohjin eri järjestelmävaihtoehtojen plussat ja miinukset, ja nyt aloittavilta saleilta ollaankin heihin yhteydessä ja kysellään kasitonnisten mielipidettä toimivista ratkaisuista.

Tehden asiakkaat | Crossfit 8000

”Alkuvaiheessa on tärkeää, että voi jutella samalla alalla toimivan, järjestelmää jo käyttävän ihmisen kanssa. Me ollaan aika monelle yritykselle suositeltu Tehdeniä, eli vanhoilla asiakkailla on oma roolinsa Tehdenin myyntiprosessissa”, Peltonen sanoo.

”Tehden sopii oikeastaan kaikille liikunta-alalla toimiville, joilla on varattavia palveluita. Mitä aikaisemmassa vaiheessa järjestelmän ottaa käyttöön, sitä parempi. Näin välttyy työläältä järjestelmänvaihdolta”, Peltonen suosittelee.

Oikeat kysymykset ja aidot esimerkit

Olisiko Tehdenin liikunta-alan myyntiä luotsaavalla Ahon Mikolla tähän vielä jotain lisättävää?

”Kartoitusvaiheessa kaikkein tärkeintä on oikeastaan, että sekä minä että asiakas osataan kysyä oikeat kysymykset”, Aho miettii. 

”Kun kysymyksillä on selvitetty, voisiko Tehden olla passeli asiakkaan toimintaan, lähden demoamaan ratkaisua. Ja silloin tarvitsen asiakkaalta aitoja käytännön esimerkkejä siitä, miten heidän yrityksessä vaikka kassalla toimitaan. Kun asiakas tietää, miten toivoisi järjestelmän toimivan, on helppo näyttää, että näin se meidän järjestelmällä tehdään”, Aho tiivistää.

New call-to-action
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vuoden 2020 suosituimmat blogikirjoitukset
Noora Heikkilä

Vuoden 2020 suosituimmat blogikirjoituksemme

Vuosi 2020 lähenee pikkuhiljaa loppuaan ja on aika vetää yhteen vuoden aikana tuottamamme sisällöt jotka ovat kiinnostaneet teitä blogissamme vierailleita kävijöitä kaikkein eniten tämän vuoden aikana.